Puutarhatiet osa 6: Tapanilan seutu helsinkiläisten ruoka-aittana; Lapilan puutarha

Nykyinen Töyrynummi oli ennen osa Tapanilaa, ja oli vuosikymmeniä helsinkiläisten ruoka-aitta.

Tämä tarina toimii jatkona aiemmalle viisiosaiselle puutarhoihin keskittyneelle juttusarjalle.

Tämä sama Tapannilan puutarhoihin lliittyväjuttu on julkaistu MaTaPuPu 2021 -lehdessä 2021 s. 7-10 (matapupu_puutarha-juttu_2).

Kasviksia helsinkiläisille – aikansa kiertotaloutta

Nykyisen kehä III:n eteläpuolella oli parhaimmillaan 40-50 kauppapuutarhaa alueella joka ennen vuotta 1946 kuului Helsingin maalaiskuntaan. Alkaen 1920-luvulta ja jatkuen 1960-luvulle saakka aiemmin Pohjankyläksi sanottu tienoo  tuotti muun muassa kurkkua, tomaattia, porkkanaa ja kaalia sekä kukkia, jotka myytiin Helsingin kauppa- ja tukkutoreilla sekä lähikaupoissa. Sittemmin 1950-luvulta alkaen puutarhat ovat kadonneet mm. kaupan rakenteen ja tonttien kaavoituksen muuttuessa. Puutarhojen sijainteja ja historiaa on kuvattu Koillis-Helsingin Lähitiedon juttusarjassa keväällä 2021. Nyt tarkastelun kohteena on erityisesti silloisen Pohjoisen tien varren Lapilan puutarha, kertojana Timo Lapila. Mutta aluksi vähän kierrätystä ja maanomistusasiaa.

Jäte jalostui ja kiersi takaisin helsinkiläisille

Suuri osa helsinkiläisistä käytti ulkokäymälää viime vuosisadan alkupuoliskolla. Huussi oli välillä johonkin tyhjennettävä. Jo vuonna 1903 Tapanilaan oli tehty rautatien pistoraide ja perustettu VR:n kaatopaikka, jonne junavaunuittain tuotiin käymäläjätettä Helsingistä. Jäte muhi aikansa kompostoitumassa ja myytiin edullisesti halukkaille, kuten lähistön puutarhureille kurkkujen, tomaattien ja muiden kasvisten lannoitteeksi. Ravinteet kiersivät tuotteina takaisin Helsinkiin.

Ulkokäymälöillä oli toki haittapuolensa, eikä järjestelmä ollut aukoton, mutta ravinteiden, kuten typen ja fosforin kierrätys oli nykyisen kiertotalousajattelun mukaista. Tilannetta voi verrata vesiklosettisysteemiin, jossa typpiravinteet muokataan puhdistamon aktiivilietteessä takaisin kaasuksi ilmakehään ja fosfori saostetaan. Typpi toki saadaan ilmakehästä uudestaan lannoitteeksi mutta vain paljon energiaa vaativalla ja suuria hiilidioksidipäästöjä tuottavalla prosessilla, ja fosfori haaskaantuu käyttökelvottomaan muotoon.

Tuskin on liioittelua, että silloiset Tapanilan puutarhat menestyivät nykyisessä Hiidenkiven puistossa olleen Tapanilan ”paskaplaanin” kierrätyslannoitteen ansiosta. Toki oli muitakin syitä, kuten yritteliäille puutarhureille tarjolla olevat maapalstat monin paikoin sopivan hiekkaisella maalla, jonka viljavuus parani lannoittamalla.

Osa Vantaan puistokaupunkia

Puutarhatiloja saattoi perustaa, koska tarjolla oli sopivia maapalstoja. Niitä myytiin kuuluisan ’Vantaan puistokaupunkiyhtiön’ toimesta ja sen jäljiltä. Yhtiön perustaja oli värikäs liikemies Konni Zilliacus, joka yhtiökumppaneineen vuonna 1907 hankki yhtiön omistukseen toistatuhatta hehtaaria maata Vantaanjoen ja Vanhan Porvoontien väliltä, siis rautatien ja Mosabackan (Tapanilan) molemmin puolin; siinä mukana oli pääosa Tapaninkylän kartanon maista, liki 900 hehtaaria. Puistokaupunkiyhtiön idealistisena tavoitteena oli palstoittaa maat ja myydä ne työväestölle, joka voisi kohtuullisen matkan päähän kaupungista rakentaa tilaville tonteille omat talot ja perustaa omat puutarhat. Puistokaupungin malli oli Englannista. 

Vielä tarvittiin rohkeita ja yritteliäitä puutarhureita. Monet olivat ruotsinkielisiä, kuten seudun alkuperäisväestö ylipäätään, ja monet olivat Ruotsissa oppinsa saaneita. Puutarhurit oppivat toisiltaan ja yli kielirajan.

Merkittävä osuus Helsingin ruokahuollossa

Tapanilan silloisen Pohjankylän kauppapuutarhojen osuus Helsingin elintarvikehuollossa oli merkittävä. Ja avainasemassa oli edullinen lannoite aikana, varsinkin viime vuosisadan alkupuolella, jolloin teollista apulantaa ei vielä juurikaan käytetty.

LAPILAN KAUPPAPUUTARHA

Jokaisella puutarhalla on oma tarinansa. Joidenkin sijainteja ja historiaa on hiukan kuvattu mm. Koillis-Helsingin Lähitiedon juttusarjassa keväällä 2021. Entisellä Tapanilan Pohjoisella tiellä sijainneesta Lapilan kauppapuutarhasta on nyt lisätietoja.

– Vanhempani Tarmo ja Helmi Lapila perustivat puutarhan 1930-luvun alussa ja puutarhan toiminta päättyi vuonna 1984, jolloin veljeni Kalevi sairastui ja joutui lopettamaan, minkä jälkeen paikalle nousi asuintaloja, taustoittaa Timo Lapila.

– Haastattelin isääni C-kasetille vuonna 1976. Vuonna 1938 Lapilan puutarhassa oli kaksi isompaa ja yksi pienempi kasvihuone, 260 lavaikkunaa lavaviljelyssä ja noin kaksi hehtaaria avomaan viljelyssä. Sellaisena puutarha oli alueen keskikokoa. Kun lavaikkunoita nostettiin pystyyn vastakkain, saatiin alkeellisia kasvihuoneita, pokaloita, joissa oli helpompi työskennellä pystyasennossa.

Tapanilan plaanilta haetun jätteen ansiosta hiekkapitoisen maan viljavuus kasvoi vuosi vuodelta. Ensin jäte kasattiin oljen kanssa korkeiksi penkeiksi, ja kun palaminen oli päässyt vauhtiin, penkki tasoitettiin kasvilavojen pohjaksi, joka peitettiin lavaikkunoilla. Tilalla oli muiden tapaan myös pari lehmää, ja niidenkin lanta tietysti käytettiin hyväksi.

Kuva Lapilan puutarha noin vuonna 1950 osoitteessa Pohjoinen tie 12. Nyt paikan osoite on Yläkaskentie 8, ja paikalla on 2-kerroksisia taloja. Kuvassa näkyy ns. pokaloita ja taaempana kasvihuoneita. Takana vasemmalla Lapiloiden navetta-, varasto- ja autotallirakennus. Puutarhuri Tarmo Lapila nojaa pokalaan oikealla ja vasemmalla on hänen poikansa Kalevi, sittemmin puutarhuri hänkin. Kuvan omistaa Kalevin veli Timo Lapila.

Helsinki söi talvellakin – omista kellareista

Toki Helsinki tarvitsi juureksia ja vihanneksiakin talvellakin, ja kysyntää olisi ollut, mutta ainakaan Lapilan puutarhalla ei ollut mitään erityisen suurta varastoa talvimyyntiin. Sen sijaan siihen aikaan monilla kuluttajilla oli edelleen kellarit, ja kylmävarastoja rakennettiin kerrostaloihinkin. Hajautettua varastointia siis. Talviaikaan torin ja kauppojen valikoima oli suppeampi siksikin, että tuontia ulkomailta rajoitettiin. Juurekset ja keräkaalit kyllä säilyivät pitkään kylmäkellareissa.

Hurjat hintavaihtelut

– Isäni piti tarkkaa kirjaa puutarhan myyntimääristä ja saaduista hinnoista useamman vuosikymmenen ajan. Hänen vihoistaan on poimittu oheiset tiedot, kertoo Timo Lapila.

Vihreän kasvihuonekurkun myyntimääriä ja kilohintoja Tarmo Lapilan kirjanpidon mukaan (tiedot poiminut Timo Lapila)
Esimerkkisivu Tarmo Lapilan kirjanpidosta vuodelta 1954.

Sota-aika raskasta

– Sota-aikana isä oli rintamalla, äiti yritti hoitaa puutarhaa, Kansanhuolto vaati puutarhalta tuotteiden luovutuksia, mutta työväkeä ei ollut saatavana; miehet olivat sodassa, naisiakin vain osaksi aikaa. Isän ei silti ollut helppo saada asepalveluksesta lomaa puutarhatyöhön, muistelee Lapila.

Lapilan puutarhan vahvuus oli saada kevättalven ensimmäiset kurkut helsinkiläisten pöytiin. Tarmo Lapilalla on tapana kylvää kurkku jo joulukuun puolella pääsiäiseen tähdäten. Jos pääsiäiseksi sai kurkkua myyntiin, kilohinta oli moninkertainen keskikesään verrattuna. Taimet kasvatettiin lämpölamppujen alla. Kiirastorstain myyntiin tulevat kurkut kerättiin vasta aamuyön tunteina, että ne kasvaisivat viimeisille minuuteille asti.

– Meidät lapsetkin herätettiin torikuorman tekoon aamuyöstä. Saimme kyllä reilun rahakorvauksen, myhäilee Timo Lapila.

Torilla

Ainakin 1960-luvulle asti kauppapuutarhurit veivät kuormansa kauppatorille. Sittemmin perustettiin tukkutori Vallilaan kaupunginteurastamon kupeeseen. Kauppatorilla sovittiin kaupat myös halli- ym. kauppiaiden kanssa, ja puutarhurit sitten toimittivat tavarat autoillaan hallikauppiaille ja lihakauppoihin. Myös keskusliikkeet keräsivät kauppatorilta tavaraa omiin kuorma-autoihinsa ajamalla myyntirivien välissä.  Suuri osa myynnistä hoitui ennakkotilauksina. Mutta jos oli paljon myytävää, oli hyvä saada kunnon myyntipaikka parhaissa kuorma-autojen riveissä. Pohjankylän puutarhurien piti ajaa saapumisjärjestyksessä jonoon Pohjois-Esplanadilta ylös pohjoiseen Unioninkatua. Jono ylettyi kesällä kauas ohi Yliopiston kirjaston. Siinä oli jonossa lisenssillä ostettuja englantilaisia kuorma-autoja saksalaisen Carl Ludvig Engelin piirtämien Helsingin arvorakennusten edessä, jotka venäläiset olivat rakennuttaneet ranskalaista empire-tyyliä noudattaen. 

Kauppapaikka arpapeliä

Kilpailu parhaista kauppapaikoista pakotti viljelijät heräämään keskiyöllä, jotta ehti rivin alkupäähän.

Timo Lapila muistelee jänniä aamuvarhaisen tapahtumia.

– Joskus 1950-luvulla aloitettiin parhaiden paikkojen arpominen. Kello kuudelta toripoliisi tuli ensimmäiselle autolle ja siinä heitettiin noppaa. Serkkuni Esa Lapila oli perinteisesti jonon ensimmäisessä autossa ja reippaana pikkupoikana hän sai kunnian heittää noppaa. 

Huonolla tuurilla joutui ”Porvoon torille”, joka oli syrjässä satamaradan ja satamahinaajien laiturin välissä, eivätkä hallikauppiaat viitsineet mennä sinne asti.

Närpiö ja kaupan vapautuminen

Jo 1960-luvulta lähtien puutarhurit odottivat jännittyneinä Närpiöstä tulevia rekka-autoja, joilla tuli tomaattia ja kurkkua Helsinkiin. Silloin hinnat laskivat. Vähitellen myös tuonti ulkomailta vapautui ja Tapanilan alueen puutarhureiden mahdollisuudet heikkenivät. Tontit siirtyivät vähitellen asuinkäyttöön. Puutarhat kuitenkin ovat osa historiaa nykyisessä viihtyisässä Töyrynummen puistokaupunginosassa. Entinen Tapanilan ruoka-aitta alue on muuttunut monelle rakkaaksi asuinalueeksi.

Hannu Salovaara 2021 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s