Vantaanjoen ylittäminen ennen aikaan

Tapaninvainion uimarannalta on jo 40 vuoden ajan johtanut komea kevyen liikenteen silta joen yli Tuomarinkylän kartanon puolelle. Tämä silta on vuodelta 1979.

Mutta mitä tiedämme joen ylittämisestä ja tieyhteyksistä tässä ennen aikaan?

Suuri rantatie ja Hämeentie
Keskiajalla Tapaninkylän pohjoispuolelta kulki ’suuri rantatie’, sen aikainen valtatie. Se johti Turusta Viipuriin ja kulki Helsingin pitäjän Pyhän Laurin kirkon luota lännestä itään, kiertäen ja kaartaen. Tapaninkylän läpi etelästä pohjoiseen taas meni tie Helsingistä pohjoiseen Hämeeseen ja Pohjanmaalle, siis nykyinen Kirkonkyläntie. Merenrantaan ja Helsinkiin saattoi Tapaninkylästä päästä myös Vantaanjokea pitkin veneellä, ja talvella vahvan jään aikaan jokireitti oli oivallinen raskaallekin reelle. Matkan varrelle sattunut Pikkukoskikaan ei ilmeisesti haitannut kulkemista, ja koko joki perattiin 1890-luvulla ja seuraavalla vuosikymmenellä lähinnä, jotta jokea voitiin paremmin käyttää tukkien uittamiseen Sörnäisten, Vanhankaupungin ja Oulunkylän sahoille.

Maanteiden rakentaminen ja ylläpito oli vanhastaan sälytetty maanomistajien vastuulle. Tämä ei tietenkään ollut miellyttävä vastuu, joten tieolot olivat surkeassa jamassa. Vasta 1890-luvulta lähtien esimerkiksi Helsingin pitäjä alkoi vastata maanteistä ja niiden kunnossa pitämisessä.

Jos Helsingistä halusi matkata 1890-luvulla hevoskyydillä pohjoiseen, Hämeen suuntaan, valittavana oli kaksi vaihtoehtoista reittiä. Meitä kiinnostava on itäinen reitti, joka Hämeentienä ylitti Vantaan joen alajuoksun Vanhankaupungin koskien kohdalla suunnaten kohti Viikin aukeita. Se saavutti vasta perustetun Malmin hautausmaan, jonka pohjoispuolella oli tärkeä tienristeys nykyisen Nesteen huoltoaseman paikkeilla. Koilliseen meni tie Porvooseen ja luoteeseen Malminkylän läpi meni Hämeentie (nyk. Vanha Helsingintie, aik.  Kirkonkyläntie). Ja siinä risteyksen lähellä oli myös kestikievari Haga Gammelgård, joka on yhä pystyssä Vanhan Helsingintien varressa. Kyseessä oli eräs maamme vilkkaimmin liikennöidyistä teistä.

Malmilla Hämeentie ylitti rautatien ja jatkui pohjoiseen Tapaninkylän läpi (nykyisenä Kirkonkyläntienä) kohti Kirkonkylää ja Pyhän Laurin kirkkoa. Keravanjoki ylitettiin vajaan kilometrin päässä jokihaarasta, jossa Keravanjoki yhtyy Vantaanjokeen. Silta on antanut nimen Siltamäelle. Paikalla on yhä vuonna 1896 valmistunut suojeltu kivinen kaarisilta, Brobackan silta. Sillan kupeessa on edelleen vanha turkistehdas nykyisen laattaliikkeen kohdalla. Näillä paikkeilla oli myös Siltamäen kestikievari. Lähistöllä oleva Siltamäen palvelukoti (nykyään osa Kustaankartanon vanhainkodin organisaatiosta) on vanha Helsingin maalaiskunnan aikainen vanhainkoti (rakennettu 1889 rakennuttajana Tapaninkylän kartanon omistaja Emil von Schantz.

Muut sillat
Lännen suuntaan Vantaanjoki muodosti kulkuesteen. Toki veneitä varmasti käytettiin, mutta muita joen ylitystapoja tai -paikkoja ei ollut liiaksi asti. Toisaalta asukaslukukin oli vaatimaton pitkälle 1900-luvulle.

Ylävirran suunnassa Haltialan kohdalla on pitkään ollut siltayhteys kevyelle liikenteelle, niin 1800-luvulla kuin nyt.

Alavirran suunnassa Oulunkylässä oli silta nykyisen Käskynhaltijantien pohjoispuolella, ja Kantakyläntie jatkui sillalle asti. Vanhasta vuoden 1872 kartasta näkee, että jonkinlainen rakennelma vie joen yli, ja että Pukinmäen puolella oli tien tapainen. Linnoitustöiden aikana 1915-17 tähän rakennettiin niin sanottu ryssänsilta, joka uusittiin 1930-luvulla ja purettiin vasta kun Käskynhaltijantie valmistui vuonna 1963.

Vuodesta 1860 alkaen oli Pukinmäen kohdalla tietysti myös rautatiesilta, mutta sen käyttäminen oli kiellettyä, eikä niillä paikoin ollut kunnollista tietä.

Lauttayhteys Vantaan yli
Mutta palataan nykyiselle Tapaninvainion uimarannalle. Vuodelta 1872 olevassa kartassa on Vantaanjoen keskelle merkitty piste tai neliö Tuomarinkylän kartanolta tuovan puukujan päähän. Tämä on kartta-asiantuntijoiden mukaan merkki lautasta.

Pitäjänkartta_v1872.png
Pitäjänkartta v. 1872. (www.kartta.vantaa.fi)

Myös sanomalehtien kirjoitusten avulla saamme ohimennen tietää jokiuoman lautasta ja ylitysmahdollisuudesta. Oheinen lehtileike vuodelta 1895 kertoo dramaattisen tapahtuman lossin luona:

Suomen eläinten ystävä 1895.jpg
Suomen eläinten ystävä. 1.1.1895

Toisessa lehtijutussa, vuodelta 1881, valitetaan, että naisväen ei ole niinkään mukava sivuuttaa uimarantaa, jolla parisataa sotaurhoa saattaa olla kylpemässä paratiisiasussa. Käy ilmi, että lauttapaikan viereistä joenrantaa on käytetty uimapaikkana ainakin vuodesta 1872. Malmin uimaranta, nykyinen Tapaninvainion uimaranta on siis ollut käytössä liki 150 vuotta.

Helsingfors Dagblad 1881
Helsingfors Dagblad, 30.1.1881

Jäiden lähtö vappuna 1853 oli liikaa hatarille silloille. Neljän puusillan rippeet kulkeutuivat Vanhankaupunginlahdelle asti, tiesivät sanomalehdet kertoa. Lehdissä sitten neuvottiin, miten matkalaisten tulisi menetellä sillan puuttuessa. Jonkinlainen kahden veneen lauttayhteys saatiin toimintaan varsin nopeasti Siltamäen kestikievarin luona. Seuraava on hiukan lyhennelty käännös silloisesta lehdestä:

’Vantaanjoen jäidenlähtö alkoi torstaina kello 4 jpp. Kuten oletettua, siitä tuli epätavallisen voimakas. Perjantain vastaisena yönä klo ½3 nähtiin ei vähemmän kuin neljän sillan pirstaleet – Hakkilan, Rekolan, Pitkänniityn ja Oulunkylän – sekä Pitkämäen myllypadon syöksyvän alas Vanhankaupungin putouksesta.

Lääninhallitus on tiedottanut, että koska niin sanottu Pitkänniityn silta Siltamäen kestikievarin lähettyvillä Helsingin maalaiskunnassa  … (yleisellä maantiellä välillä Hyrylän kestikievaria Tuusulan kunnassa, …) sekä Haksin silta tiellä, joka suurelta rantatieltä johtaa Helsingin maalaiskunnan kirkonkylään  … , (jäiden lähdön aikana viime perjantaina ja siihen liittyvään suurentuneeseen vesimäärään)  … ovat tuhoutuneet, täytyy matkustavaisten, jotka tulevat Helsingistä ja aikovat Hyrylän kestikievariin, matkustaa Espoon maalaiskunnan kautta Martinkylään Helsingin maalaiskunnassa ja sieltä Vantaan ruukin kautta Hyrylään, kun sitä vastoin kevyempiä kiesiä käyttäviä matkustajia ajatellen on varauduttu kahdella veneellä, joilla he voivat ylittää joen edellä mainitun Siltamäen kestikievarin kohdalla.’

/ Finlands Allmänna Tidningar, 2.5.1853

Finlands allmänna tidningar 1853.jpg
Finlands allmänna tidningar. 20.5.1853

Höyrysluupit Liana ja Edith
Joella kokeiltiin parina kesänä 1800-luvun lopulla myös matkustajaliikennettä höyrysluupilla. Tapaninkylän kartanon pystyvä omistaja Emil von Schantz tarjosi matkan tekoa Liana-aluksella kesällä 1889. Sateisen kesän vuoksi sluuppi jopa varustettiin katoksella. Liikenne ei ilmeisesti ollut kannattavaa, koska Liana liikennöi vain yhden kesän. Lianan asiakkaista lehtitieto mainitsee itsensä vt. kenraalikuvernöörin.  Tuohon aikaan vv. 1881–1897 kenraalikuvernöörinä toimi kenraali Fjodor Heiden. Lehteen raportoinut Gertrud käytti vain ilmaisua ’hans exlens t.f. generalguvernören’, joka oli matkannut Lianalla Haltialaan, mutta kirjoittaja ei mainitse p.o. vt. kenraalikuvernöörin nimeä (Folkwännen 24.8.1889).

Uudestaan matkustajaliikennettä yritettiin vuonna 1896, nyt Edith-höyrysluupilla Tolkinkylän ja Vanhankaupungin välillä, tavoitteena saada vaihtoyhteydellä helppo pääsy edelleen Vanhastakaupungista Katajanokan kanavan kautta Kauppatorille. Aftonposten piti idyllisenä, että pienen höyryveneen perämiehenä toimi koneenkäyttäjän 16-vuotias tytär.

hufvudstadsbladet 1896
Hufvudstadsbladet, 28.6.1896

Aftonposten 1896
Aftonposten, 1.8.1896

Ruotsin armeijan hätäsillat elokuussa 1742
Pikkuvihan eli hattujen sodan loppuvaiheissa, heinäkuussa 1742 Ruotsin armeija jatkoi perääntymistään jo Vantaanjoen yli. Ylityspaikka oli nykyisen Tapaninvainion uimarannan kohdilla ja sen pohjoispuolelta. Ylitys tapahtui yöllä väliaikaisia siltoja tai jonkinlaisia lauttoja tai ponttooneja pitkin samaan aikaan, kun venäläiset jo ehtivät häiritsemään ylitystä. Lopulta Ruotsin armeija antautui Huopalahdessa.

Teksti: Tapaninvainio, lokakuussa 2019 / Mats Blomqvist, Hannu Salovaara

Lähteitä:
Litzen, A, & Vuori, J. 1998. Helsinge kommuns historia 1865-1945.
Mattila, T. 1983. Sodankäynti Suomessa 1742. Kahden sotapäiväkirjan mukaan. Sotahistoriallisia julkaisuja N:o 1. 278 s. Sotatieteen laitos.
Otteita digitoiduista sanomalehdistä (MB).
Perälä, T. Helsingin maalaiskunnan historia I 1865-1945.
Rekola, L. & Tuomisto, T. 1995. Pukinmäki – Aikoja ja ihmisiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s