Kapunmäen historiaa

Hannu Salovaara 04.02.2018
Tapaninvainion kaupunginosayhdistys, historiaryhmä

Oheiseen kirjoitelmaan on koottu tietoja Helsingin Tapaninkylässä, sen länsiosassa Tapaninvainiossa sijaitsevan Kapunmäen (tai Kapteenskanmäen) historiasta. Kirjoitus liittyy Tapaninvainion kaupunginosayhdistyksen historiaryhmän järjestämään Kapunmäki-kävelyyn 17.8.2017.

Kapunmäki tai Kapteenskanmäki on Vantaanjoen itäpuolella, vastapäätä Tuomarinkylän kartanoa kohoava kallioinen mäennyppylä, joka sitten jatkuu harjanteena itään. Mäki on Tapaninkylän vanhimpia asuinpaikkoja; kirjallisia merkintöjä asutuksesta on ainakin 1500-luvulta lähtien. Useita talonnimiä on merkitty aikakirjoihin ja karttoihin. Vanhastaan läntisin talo tällä mäellä oli Åsmus. Mäki kuitenkin tunnetaan Tapaninkylän kartanosta (Staffansby gård), ja 1800-luvulla rakennetusta komeasta, kartanomaisesta päärakennuksesta, jossa sitten vuosina 1914-1950 asui salaperäinen ja jännittävä ’kapteenska’, Venäjältä kapteeni Latzkin mukana muuttanut varakas ja hieno leskirouva Manjefa Multanovskaja.

Alueen varhaishistoria kuitataan tässä lyhyesti. Siitä on enemmän oheisessa arkeologi Markku Heikkisen artikkelissa Kapteenskanmäki Heikkinen 2017.

Lähteinä oheisessa on käytetty mm. alla listattuja. Muutamia lähteitä on mainittu tekstissä asianomaisissa kohdissa.

  • Markku Heikkinen: Kapteenskanmäen varhaishistoria ja arkeologiset tutkimukset. Kapteenskanmäki Heikkinen 2017. Katsaus laadittu Kaptenskanmäen kävelykierrosta varten 17.8.2017.
  • Lasse Rekola – Tero Tuomisto: Pukinmäki – aikoja ja ihmisiä. Pukinmäki-seura ry 1995. 208 s.
  • Sinikka Heikkilä: Kapteenska, kenraalitar, kreivitär. Artikkeli Malmin Kuvalehdessä 1994, ss. 4-7.
  • Sinikka Heikkilä: Tapaninkylän kartanon tarina jatkuu. Artikkeli Malmin Kuvalehdessä 1995, s. 26.
  • Sinikka Heikkilän artikkelit löytyvät myös MaTaPuPu-verkkosivulta www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/malmi/MULTANOV.HTM
  • Suhonen, V.-P. Helsingin Tapaninkylän arkeologiset kaivaukset vuonna 2008. Museovirasto. 79 s + 2 liitettä
  • Suhonen, V.-P. ja Heinonen, J. 2011. Kohde 57 Staffansby (Tapaninkylä). Helsingin keskiaikaiset ja uuden ajan alun kylänpaikat. Inventointiraportti. Museovirasto.
  • Tapani Mattila: Sodankäynti Suomessa 1742. Kahden sotapäiväkirjan mukaan. Sotahistoriallisia julkaisuja N:o 1. 278 s. Sotatieteen laitos.
  • Lauri Muhosen haastattelut touko- ja elokuussa 2017

Esihistoria – jää väistyi, maa nousi  

Noin 10.000 vuotta sitten jääkansi vetäytyi länsiluoteeseen, Kapunmäeltä katsoen kohti Haltialan peltoja. Kallioiset mäet, kuten Kapunmäki paljastuivat vedestä 5000-6000 vuotta sitten. Merenpohjaan jääkausi jätti päällimmäiseksi 10-20 metriä savea, tuttu aines Tapaninvainion talojen alla ja pihoissa. Pukinmäen Närepuiston laki ilmestyi merestä Kapunmäkeä aiemmin, sillä se on kymmenkunta metriä korkeammalla kuin Kapunmäen laki, joka on 24 metriä merenpinnasta.

Ranta oli 3000 vuotta sitten jossain Tikkurilan tasalla. Kapunmäki oli silloin ehkä kallioinen saari ja länteen pistävän niemen pää. Ajanlaskun alun aikaan 2000 vuotta sitten ranta oli Pukinmäen tasalla. Siellä missä nyt on tasaista peltoa, oli silloin ehkä kaislikkoa, rantaruovikkoa. Maasto ei siis ollut kovin asumiskelpoista, eikä näiltä seuduilta siten juuri ole esinelöytöjä varhaisten asukkaiden jäljiltä. Lähistöllä oli kyllä asutusta jo siihen aikaan, esimerkiksi lännessä Hämeenkylän alueella. Pukinmäen kartanon mailtakin on löytynyt kivinen suippohamarainen reikäkirves, jollaisia ns. vasarakirveskansa käytti 4000-5000 vuotta sitten, mutta se oli yksittäinen löytö, ja kirveen arvellaan pudonneen aikanaan veneestä veteen.  Tapaninkylän Rasin tila (Rasintie parisataa metriä Kapunmäestä kaakkoon lienee nimetty sen mukaan) on merkitty löytöpaikaksi kahdelle pronssikirveelle, arviolta 3000 vuoden takaa (ks. Heikkinen).

Asutusta vasta 1000 vuotta

Pysyvästi Kapunmäen seutu ja lähiseudut lienee asutettu vasta 1200-luvulla. Erään arvelun mukaan asukkaat tulivat Helsinglandista, Keski-Ruotsista osana toiseen ristiretkeen liittyvää ruotsinkielisen asutuksen leviämistä. Helsingland-nimestä olisi sitten tullut nimi Helsinge. Helsingin pitäjä (Helsinge) on 1300-luvulta. Pyhän Laurentiuksen kirkko valmistui 1401 (tai 1460). Jonkinlainen väestöpohja täällä lienee siis silloin ollut, ehkä ruotsalaisperäinen ja ainakin ruotsinkielinen.

Vantaan joki ja sen kalastusoikeudet on mainittu Tukholmassa asiakirjoissa vuonna 1351 kun lohenpyyntioikeudet on annettu 80 vuodeksi virolaiselle Paadisten luostarille ja sen saksalaiselle munkkikunnalle.

Vantaanjoki toimi myös vesiväylänä Hämeen suuntaan. [Vantaassa on sittemmin, paljon myöhemmin myös uitettu propsipöllejä 1800-luvulta 1950-luvulle asti. Ja onpa Vantaata pitkin kulkenut höyrysluuppikin ainakin vuonna 1889; siitä lyhyesti myöhemmin].

Maantie Hämeeseen puolestaan kulki lähistöltä Malmin halki pitäjän kirkolle, siis Helsingen kirkolle. Keravanjoki ylitettiin varmaankin vanhan kivisillan tienoilta hiukan jokihaarasta koilliseen. Toinen vanha ylityspaikka oli Kirkonkylän kosken padon ja kahluupaikan kautta. Teiden kunnosta on vuodelta 1751 arvio, että ’teitä pitkin pääsi jotenkuten ajamaan kärryllä’.

Kehitys hidasta vaikka kaupunki naapurina

Monen vuosisadan ajan elämänmuoto pysyi samantapaisena ja taloudellinen, tekninen ja yhteiskunnallinen kehitys oli hidasta, samoin väestönkasvu. Elämänmuoto oli maataloutta, metsästystä, kalastusta, vähän kauppaakin. Ohraa ja kauraa viljeltiin, sitten 1700-luvulta lähtien ruistakin. Peruna tuli kuvioon oikeastaan vasta 1800-luvulla. Nälkävuosia koettiin tuon tuostakin; vaikeata oli mm. suurina kuolonvuosina 1695-1697 ja vuosien 1866-1868 suurina nälkävuosina.   1700-luvulla alkoi maataloihin syntyä torppia.  Isojako toteutettiin 1770-luvulla. Nämä osaltaan edistivät yhteiskunnan kehitystä. Karjatalous alkoi kehittyä 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Historiallisesti merkittävää oli se, että kuningas Kustaa Vaasa vuonna 1550 perusti Helsingin kaupungin tästä kuuden kilometrin päähän Vantaanjoen suuhun Koskelaan (Forsby), jossa Vantaanjoessa oli koski. Tosin Helsingfors, Helsinginkoski ei ollut pitkään aikaan mikään suuri metropoli, mutta oma merkityksensä saattoi olla mm. Viikin Latokartanon valtiontilan perustaminen kaupungin virkamiesten ja hallinnon turvaksi.

Tietoja Tapaninkylästä on 1500-luvun puolivälistä alkaen, siis Helsingin kaupungin perustamisen ajoilta. Tuolloin Tapaninkylässä oli 19 taloa. Tapaninkylällä tarkoitetaan silloin Kapunmäestä, silloisesta Åsmuksesta itään olevia taloja (Suhonen ja Heinonen 2011, s. 160).   Helsingen pitäjä, johon Tapaninkylä kuului, ulottui pitkälle etelään.

Kapunmäen omisti 1500-luvun puolivälissä Åsmus Persson.  Hänen mukaansa mäestä voisi käyttää nimeä Åsmus tai Osmus.  Vuodelta 1772 on olemassa kartta Tapaninkylän tonttijaosta (ks. kuva;  MaTaPuPu, Liisa Nordman; Tapaninkylän Åsmus-tila, Kantatila nro 5). Åsmuksella näyttää kautta aikojen olleen useita vaihtuvia omistajia; Sinikka Heikkilä on heitä kirjannut Malmin kuvalehden jutussaan (1995).

Tapaninkylän tonttijako vuodelta 1772
Karttakuva: Tapaninkylän tonttijako vuodelta 1772
http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/himmelitie/asmus.html

Sodat haittasivat – Ruotsin armeija perääntyi tästä yli 1742

Kehitystä haittasivat myös sodat, kuten Suuri Pohjan sota ja siihen liittynyt Isovihan aika 1700-luvun alussa. Uudenkaupungin 1721 rauhassa Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi Kymijoelle. Pikkuvihaan eli hattujen sotana tunnettuun sotaan vuosina 1741-43 Kaptenskanmäen seutu liittyy konkreettisesti. Heinäkuussa 1742 Ruotsin armeija oli leirissä Malmin sotilasharjoituskentällä; Malmin hautausmaa lienee nyt niillä main. Venäjän joukot lähestyivät; Ruotsin joukot taas olivat sekaisin ja huonosti johdettuja. Elokuun alkupäivinä 1742 Ruotsin joukot lähtivät perääntymään ja pyrkivät yön pimetessä Vantaanjoesta yli luultavasti juuri nykyisen Tapaninvainion uimarannan kohdilla. Kirkonkylään vievä silta Keravajoen yli oli poltettu. Vantaanjoen ylitys tässä tapahtui väliaikaisia siltoja tai jonkinlaisia lauttoja tai ponttooneja pitkin samaan aikaan kun venäläiset jo ehtivät häiritsemään ylitystä.  (Tästä on kuvaus Tapani Mattilan kokoamassa julkaisussa.)  Venäläiset tulivat perässä ja lopulta saartoivat ruotsalaiset joukot, siis ruotsalais-suomalaiset joukot katkaistuaan Turkuun vievän tien Huopalahdessa.

(Nykyinen kevyen liikenteen silta uimarannan kohdalla on vuodelta 1979).

Toisaalta sotaan varautuminen toi muuta toimintaa. Hattujen sodan jälkeen Ruotsin valtakunnan puolustusta päätettiin vahvistaa linnoittamalla. Helsingin seudulla merkittävää oli Sveaborgin (Suomenlinnan) rakennustyö, joka alkoi vuonna 1748 ja heijastui laajalle. Kapunmäkeä ja Staffansby’tä vastapäätä oleva Domarbyn kartano (Tuomarinkartano) Vantaanjoen länsipuolella valmistui samaan aikaan (1781), kun Suomenlinnaa rakennettiin.  Joen itäpuolella oli Åsmus ja Tapaninkylän taloryhmä.  (ks. Heikkinen).

Suomen sota, jonka seurauksena Suomesta tuli Ruotsin Itämaan sijaan Venäjän suuriruhtinaskunta 1809, ei näitä seutuja ilmeisesti paljon koskettanut. Suomenlinna antautui keväällä 1808.

Kapunmäki 1800-luvulla

Kapunmäen nimi ei tietenkään aina ole ollut Kapunmäki tai Kapteenskanmäki; se nimi on varmaankin 1920-luvulta. Sen sijaan mäki on merkitty Åsmuksen tontiksi ja sittemmin 1800-luvulta lähtien paikka on tunnettu nimellä Tapaninkylän kartano (Staffansby gård). Tässä gård-sanalla ei ole tarkoitettu isoa maalaistaloa suurine viljelyksineen, navettoineen ja talleineen ja metsineen, vaan pikemminkin isoa puutarhan ympäröimää huvilaa.

Juuri ennen Venäjän vallan aikaa (1806) Åsmuksen omisti paikallinen suurmaanomistaja Henrik Johan Sohlberg. Hänen aikanaan vuonna 1811, siis pari vuotta sodasta ja Porvoon valtiopäivistä, hän rakennutti sen ison kartanon, jota kapteenska sitten asui.

Helsingen pitäjässäkin varmaan elämä vilkastui, kun keisari Aleksanteri I vuonna 1812 päätti siirtää pääkaupungin Turusta Helsinkiin ja kun Helsingistä alettiin rakentaa suuriruhtinaskunnan pääkaupunkia. Malmista tuli Helsingen keskus, kun junarata Helsingistä Hämeenlinnaan valmistui 1862. Vaikka 1860-lukua varjostivat nälkävuodet, kehitys alkoi 1860-luvulta alkaen monilla aloilla olla kiihtyvää, ja sitä aikaa elämme yhä.

Eräs Tapaninkylän kartanon usein vaihtuneista omistajista 1800-luvun jälkipuoliskolla oli Emil von Schantz. Erikoisena yksityiskohtana on syytä mainita hänen höyrysluuppinsa ’Liana’, joka kesällä 1889 liikennöi Vantaanjokea pitkin välillä Gammelstaden – Brobacka – Tomtbacka (Vanhakaupunki – Siltamäki – Haltiala). Samaan aikaan jokea alettiin käyttää yhä enemmän myös puutavaran uittoon, mikä lienee yksi syy siihen ettei matkustajalaivaliikenne joella jatkunut.

Karl Schütt Tapaninkylän kartanon omistajana

Vuosisadan lopulla (1800-luvun lopulla) Åsmuksen osti saksalaissyntyinen Karl Schütt, joka kunnosti kartanon huippukuntoon ja sisusti taide-esineillä. Schütt oli aikamoinen liikemies, joka liikekumppaniensa kanssa hankki laajasti maaomaisuutta Tapaninkylän alueelta, Tapanilasta jne ja alkoi myydä radan varressa olevia palstoja halukkaille. Tästä on kerrottu Zilliaccus-suvun historiassa (https://zilliacus.fi/slakthistorier/konni-blir-foretagare-inom-fastighetsbranschen/)  Ryhmä liikemiehiä osti radan varresta maata ja palstoitti ja myi sitten yhden tai kahden perheen ’puutarhatontteja’ englantilaisen esikuvan mukaan työväestön tonteiksi. Ostajissa oli paljon suomenkielisiä, ja niin aiemmin yksinomaan ruotsinkielinen väestö Malmin, Tapaninkylän, Puistolan jne alueella muuttui suureksi osaksi suomenkieliseksi – ja parikymmentä vuotta myöhemmin siinä oli paljon vasemman suunnan kannattajia.

Karl Schütt muuten sai 1906 luvan rakentaa kapearaiteisen rautatien välille Staffansby – Backas. (Tämä tieto on blogisivustolta http://sukututkijanloppuvuosi.blogspot.fi/2015_03_08_archive.html,  kirjoittaja Kaisa Kyläkoski ja lähteeksi on merkitty Åbo Tidning 9.6.1906. Sama kirjoittaja kertoo, että Karl Schütt asetettiin 1909 holhouksen alaiseksi sairauden vuoksi, joten hänen liiketoimensa lienevät päättyneet niihin aikoihin.

Tietojen mukaan Karl Schütt muutti kartanoon vuonna 1897. Hänellä oli poika Erik ja tytär Ingrid, joka meni nuorena naimisiin maalari Blomqvistin kanssa.  Sivujuonne tässä on se, että tunnettu pukinmäkeläinen diplomitanssinopettaja Åke Blomqvist oli tämän Ingrid Schütt-Blomqvistin poika. Perheen vaiheista on joitakin tietoja Sinikka Heikkilän (1995) artikkelissa; perhe asui kartanon sivurakennuksessa. Åke Blomqvist ei ole kuitenkaan asunut tässä kartanossa. Karl Schüttin ensimmäinen vaimo kuoli ja hän avioitui uudelleen vuonna 1910. Nyt kuitenkin puuttuu tieto siitä, keitä Schüttin perheen jäseniä aikanaan on asunut Staffansbyn komeassa kartanossa.

Päästään siis Kapteenskan aikaan.

Kapteenskan aika 1914 – 1950

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa 1914 venäläiset alkoivat kantaa huolta Pietarin ja siihen liittyen Helsingin ja Suomenlinnan suojassa olevan laivastonsa turvallisuudesta siitä näkökulmasta, että vihollinen, saksalaiset, hyökkäisivät maata pitkin. Tämän vuoksi laadittiin suunnitelma Helsingin maalinnoituksesta Helsingin ympärille – ja oikeastaan laajalle Etelä-Suomeen. Pukinmäessä nykyisen Savelan alueella oli majoitettuna runsaasti linnoitustöihin tuotuja ulkomaalaisia; Pukinmäessä puhuttiin jopa ’kiinalaiskorttelista’ nykyisen Savelan tienoilla.

Nyt voimme arvailla asioiden kulkua. On ajateltavissa, että Venäjän armeijan upseeri kapteeni Latzki (Ladski?), vuori-insinööri oli saanut komennuksen Helsinkiin tehtävänään suunnitella linnoituslaitteita tai johtaa niiden rakentamista Helsingen alueelle, näille seuduille. Pukinmäen Närekalliolle rakennettiin vuosina 1914-1916 mm. tykkipatteri, samoin nykyisen Pihlajamäen kallioille. Edemmäs tehtiin kevyempiä varustuksia, taisteluhautoja ja konekivääripesäkkeitä ja ammus- ja miehistönsuojia.

Ehkäpä kapteeni Latzki tuli tälle kiinnostuksemme kohteena olevalle mäelle, jolla oli komea Tapaninkylän kartanon rakennus, siis se Sohlbergin vuonna 1811 rakennuttama ja Karl Schüttin kunnostama Staffansby gård.  Mäki oli hyvä paikka eteen työnnetylle tulikohdalle, konekivääripesäkkeille länsi-luoteeseen joen suuntaan ja pohjois-kolliseen. Kenties itse kartano oli tyhjillään. Kenties Schütt oli hyvinkin halukas sen myymään; tiedämme että hän ei terveyssyistä enää vuoden 1910 jälkeen voinut hoitaa liiketoimiaan. Tai ehkäpä kapteeni Latzki oli tullut Helsinkiin viehättävän ja varakkaan leskirouva Multanovskajan kanssa, tai ehkä he seurustelivat Pietarissa, ja kapteeni Latzki kävi välillä kertomassa, että suuriruhtinaskunnan puolella Helsingessä olisi ostettavissa hieno kartano. Myös Karl Schütt on peräisin Pietarista, joten on mahdollista, että hän tunsi Latzkin entuudestaan. Näitä voimme arvailla.

Emme nyt tiedä tästä kapteeni Latzkista enempää kuin sen mitä Sinikka Heikkilä kertoo vuonna 1994.  Kapteenin pesti Helsinkiin oli alun perin kuulemma vain kolme kuukautta, mutta hän siis viipyi pitempään. Sinikka Heikkilän lähde oli Hilkka Vuorio (’Hallan Hilkka’, s. noin 1930), joka oli puutarhurin tytär Uimarannantieltä, ja josta tuli sitten tavallaan kapteenskan uskottu. Hilkka Vuorion mukaan kapteeni lähti noutamaan Venäjältä omaisuuttaan, mutta jäi sille tielleen. Sittemmin kapteenska oli kuulemma nähnyt jossain emigranttien lehdessä ilmoituksen kapteeni Latzkin kuolemasta. ks. www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/malmi/MULTANOV.HTM  Mutta emme tiedä edes kapteeni Latzkin syntymä- ja kuolinvuotta, saati koko nimeä.

Kapteenskasta itsestään tiedämme vähän enemmän, mutta emme paljon hänestäkään. Manjefa Multanovskaja oli tuon Sinikka Heikkilän artikkelin mukaan leski. Hänen miehensä oli ollut aatelinen ja valtioneuvos. Miehen nimi tai muut täsmälliset tiedot eivät ole tiedossa. Kapteenska itse oli syntynyt 19.7.1861 ilmeisesti Venäjällä ja hän kuoli 88-vuotiaana 1.1.1950 Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle 4.1.1950. Hautakivi on paikallaan, ja siitä on poimittu tuo mainittu syntymäaika.

Sinikka Heikkilän artikkelissa on mainioita aikalaisten muisteloita kapteenskasta. Siinä on myös muutama mainio valokuva itse kapteenskasta, kapteenista ja papukaija Zagulasta. Nettilinkissä kuvia on enemmän. www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/malmi/MULTANOV.HTM

Tapaninkylänkartano_Laurila1952
Onko tämä viimeinen kuva Kapteenskan kartanosta?

Kapunmäen rakennukset ja asukkaat kapteenskan jälkeen

Manjefa Multanovskajan kuoltua Rakennushallituksen Uudenmaan piiri otti kiinteistön hallintaansa isännöitsijänä Ensio Nakari. Päärakennus vuokrattiin ja siinä oli Vulcan Oy:n työsuhdeasuntoja. Yhteensä mäellä asui 50-luvulla parahimmillaan 4-5 ruokakuntaa ja toistakymmentä henkeä.

Nämä tiedot ovat peräisin Lauri Muhoselta (s. 1940). Hän asui 1950-luvulla Kapteenskanmäellä piharakennuksessa.

Lauri Muhosen käsityksen mukaan päärakennuksessa oli vesijohto ja klosetti-WC. Piharakennuksessa sen sijaan oli ulkohuussi ja juomavesi haettiin ämpärillä Karhusuontien ja Pohjanpellontien risteyksessä olleesta syvästä kaivosta. Monet muutkin käyttivät kaivoa; myöhempinä aikoina siinä oli abloy-lukko ja avain käyttäjillä. Kaivo hävitettiin lopullisesti vasta kun Pohjanpellontie päällystettiin ja kaivoristeys rakennettiin uudelleen vuonna joskus 1980-1990 -lukujen vaihteessa.

Kapteenskan kartanorakennus ei siis ollut ainoa rakennus mäellä.  Sen lisäksi mäellä oli piharakennus päärakennuksesta koilliseen, 90 asteen kulmassa päärakennukseen nähden. Edellä mainittu Ingrid Schütt-Blomqvistin perhe ilmeisesti asui jonkin aikaa tässä rakennuksessa. Myöhemmin rakennuksen itäpäässä oli kaksi hellahuonetta, joista ensin toisessa, sitten molemmissa asui Elomaan perhe. Toisessa päässä asui ensin Vainikaisen perhe.

Tästä piharakennuksesta on tuskin kivijalkaakaan löydettävissä enää nykyaikana.  Se kuitenkin näkyy ilmakuvassa vuodelta 1943.

Vielä vähän edempänä koilliseen, Ollilankujalle laskevassa rinteessä on kivinen korkea kivijalka. Tästä rakennuksesta ei ole juuri mitään tietoja. Alun perin se lienee ollut talli tai karjasuoja. Myöhemmin sen paikalla tiettävästi oli ns. Budjanskin karamellitehdas, mutta täsmälliset tiedot puuttuvat. Pukinmäessä on ollut Budjanskin herkkuleipomo, ja se lienee samaa perua.

Mäen joenpuoleisessa rinteessä, melko alhaalla on vuoden 1943 ilmakuvassa myös rakennus. Se on Lauri Muhosen mukaan kärryvaja, jonne kuljettiin alhaalta Ollilantien jatkeen kautta. Rakennuksesta on jäljellä vain massiiviset kivestä hakatut paadet, nyt sikin sokin siinä rinteessä. Rakennus oli romahtanut jo Lauri Muhosen asuessa mäellä 1949-1961.

Seuraavassa on joitakin Lauri Muhosen muistikuvia kapteenskasta ja Kapteenskanmäestä.

Lauri syntyi vuonna 1940 Tohmajärvellä. Hänen isänsä kuoli talvisodassa viikkoa ennen Laurin syntymää. Hilja Muhonen (s. 1912) muutti Laurin kanssa Helsinkiin ensin Jokitielle 1948 ja oli töissä turkistehtaassa. Vuonna 1949 he muuttivat Kapunmäelle piharakennuksen itäpään hellahuoneeseen.  Perheeseen kuului myös isäpuoli Jussi Elomaa ja veli. Hilja Elomaa (aik. Muhonen) kävi myös siivoamassa Multanovskajalla. Isäpuolen sisar Anni Sandberg puolestaan toimi välillä Multanovskajan kokkina.

Kapteenska eli Laurin mukaan vaatimattomasti.  Ei ole tiedossa mistä hän sai tuloja. Tosin Multanovskaja ilmeisesti möi tontin tai kaksi mäen eteläpuolelta.

Lauri itse asui Kapunmäellä toistakymmentä vuotta vv. 1949-1961, jolloin hän muutti Turkuun opiskelemaan, ja valmistututtuaan asui muualla Helsingissä. Myöhemmin hän rakensi talon Uimarannantielle. Hänen äitinsä ja isäpuolensa asuivat Kapunmäen piharakennuksessa vuoteen 1971, minkä jälkeen rakennus pian purettiin.

Piharakennuksen toisessa päässä (joen puolella) asui nahkuri Vainikainen perheineen.

Lauri Muhonen oli 9-vuotias Kapteenskan kuollessa. Hän oli läsnä Manjefa Multanovskajan siunaustilaisuudessa Helsingin Hietaniemen ortodoksisessa kappelissa 4.1.1950 yhdessä Anni Sandbergin kanssa.  Hautajaisissa oli väkeä kappeli täysi, ja tilaisuus kesti neljä tuntia suitsukkeiden polttamisineen. Pikkupojalle se oli pitkä aika.

Lauri ei muista, että kapteenska olisi sairastellut ennen kuolemaansa, ei myöskään sitä, kuoliko hän kotonaan vai sairaalassa.

Lauri, kuten monet muutkin lapset olivat käyneet kapteenskan pyynnöstä asioilla kuten Kirkonkyläntien Elannossa (keltainen kivirakennus Vanhan Tapaninkyläntien risteyksessä). Tyypillisesti ostos oli voita ja ranskanleipää. Pukinmäen postista puolestaan haettiin paketteja, jotka tulivat Pariisista; niissä oli hajuvesiä. Kartanossa sisällä oli outo tuoksu, ja Laurin mielestä se varmaan tuli hajuvesistä. Kapteenskalla oli aina pitkät punaisiksi lakatut kynnet, ja Laurin mielestä hän oli ikäisekseen nuorekas ja eloisa, mutta pikkupojasta hiukan pelottava. Manjefa Multanovskaja oli kuollessaan 88-vuotias.

Kartanossa oli kolme isoa peräkkäistä salia. Lattioilla oli jääkarhun taljoja, päät ja hampaat näkyvissä. Seinillä oli paikalla maalatut tapetit, lattiassa parketti. Kapteenska asui enimmäkseen rakennuksen eteläpäässä. Jossain vaiheessa yläkerrassa asui vuokralla vanhempi rouva.

Lauri muistaa, että Multanovskajalla kävi joskus vieraan herra Silfvanov, joka ynähteli lapsille.

Mäen ja kylän pojat käyttivät tontin kaakkoisreunan niittyä urheilukenttänä, vaikka se viettikin Uimarannantielle päin. Juoksukilpailut menivät mäen ympäri. Tällä niityllä tehtiin arkeologiset kaivaukset vuonna 2008 ennen uusien talojen rakentamista (ks. Heikkinen).

Kartanon purkaminen

Lauri Muhonen osallistui myös kartanon purkamiseen vuonna 1957, ja hänen isäpuolensa Jussi Elomaa varsinkin. Muurari Varis osti parketteja uusiokäyttöön.  Hirret olivat Laurin mukaan terveitä.

Lauri vahvistaa Sinikka Heikkilän kirjaaman tiedon. Eteläpään rappujen alta löytyi todellakin vanha pääkallo. Jussi Elomaa soitti löydöstä poliisille ja sai lopulta neuvon heittää kallo jätekuorman mukaan. Ja sinne se meni.

Kun rakennus oli purettu, kivijalka oli jäljellä ja arvattavasti monetkin lähistön omakotirakentajat kävivät sieltä hakemassa piharakennusten nurkkakiviä jne. Päärakennuksen perustukset ovat kuitenkin edelleen (2017) mäeltä tunnistettavissa.

Kapteenskan jälkeen mäki oli valtion omistuksessa – Multanovskajalla ei ollut perillisiä. Helsingin kaupunkia mäki kenties kiinnosti, mutta vasta vuonna 2001 tehtiin kauppa, jossa Kapunmäki siirtyi kaupungin omistukseen. Mäen kaakkoisnurkassa tehtiin vuonna 2008 arkeologisia kaivauksia, joita on kuvattu Heikkisen artikkelissa. Mäen koillis- ja kaakkoisnurkkaan valmistui vuonna 2014 muutamia erillis- ja paritaloja.

Kapteenskanmäki ilmakuva

Kapteenskanmäki. Ilmakuva 1943. Ortokuva.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s