Tiehoitokunnat

Asukkaiden perustamat tiehoitokunnat vastasivat kotikatujen kunnostapidosta. Tässä tekstissä tutustutaan Jokihaaran ja Karhusuontien tiehoitokuntiin.

JOKIHAARAN TIEHOITOKUNTA
Jokihaaran tiehoitokunta oli kylän asukkaiden vuonna 1951 muodostama, aluksi epävirallinen tiekunta, joka vastasi Vantaan- ja Keravanjoen yhtymäkohdan itäpuolisten lähiteiden kunnossapidosta.  Tiehoitokuntaan kuuluivat seuraavat tiet ja niiden varrella olevat kiinteistöt: Immolantie Karhusuontieltä pohjoiseen, Santerlantie ja Ollilantie. Santerlantie oli aluksi vain välillä Immolantie-Ollilantie; Santerlantien jatko Kirkonkyläntielle valmistui 1960-luvun alussa Helsingin kaupungin toteuttaman viemäröinnin yhteydessä. Siihen saakka paikalla oli vain savinen polku, jota pääsi jalan ja polkupyörällä. Ollilankuja liitettiin tiekuntaan 1960-luvun alkupuolella. Tiehoitokunnan tiet olivat sorapäällysteisiä ja tien molemmin puolin oli sadevesioja.

Virallinen Jokihaaran tiehoitokunta perustettiin ns. Malmin seuraintalossa (Solhem, Malm Svenska Ungdomsförening), Kirkonkyläntie 23, perjantaina 15.5.1964. Jokihaaran tiehoitokunnan viimeinen vuosikokous taas pidettiin 21.8.1987, jolloin päätettiin lakkauttaa tiehoitokunta. Tuolloin kaupunki oli ottanut alueen tiet hoitoonsa.

Kunnossapitoon kuuluivat talvella teiden auraus ja hiekoitus, jotka oli annettu ulkopuolisten yritysten hoidettavaksi. Kesäaikaan teitä lanattiin, suolattiin ja peiteltiin syntyneitä kuoppia. Tiehoitokunnalla oli oma lana, jota säilytettiin jokihaarassa Immolantien ja Ollilantien risteyksen pientareella. Suolausauto vuokrattiin Helsingin kaupungilta ja suola haettiin Telkon Herttoniemen varastosta. Niin lanaus kuin suolaus vaativat parin kolmen henkilön talkootyötä. Suuremmalla joukolla peiteltiin soratiehen syntyviä kuoppia useamman kerran vuodessa.

Tiehoitokunta peri vuosittain kiinteistöiltä tiehoitomaksun. Maksun perusteena olivat pisteet seuraavasti:

  • Tontti 1 piste
  • Jokainen kiinteistöllä oleva huone 1 piste
  • Auto 7 pistettä
  • Moottoripyörä 3 pistettä
  • Hevonen 1 piste (Soinisella oli hevonen, kävi 50-luvulla sillä töissä Airamilla Suutarilassa, kynsi hevosella naapurien perunapellot)

Pisteen hinta määräytyi vuosittain budjetoitujen kulujen ja pisteiden kokonaispistemäärän perusteella.  Pisteen hinta oli esim. vuonna 1959: 200 mk; v. 1969: 2.50 mk; v. 1975: 6,00 mk; v. 1980 8,00 mk; v. 1986: 10,00 mk.

Pisteiden määrä ja hinta päätettiin vuosikokouksissa. Keskusteluja aiheuttivat, kuinka monta autoa jossakin kiinteistöissä on, ja eikö teiden pölyämistä saada paremmin kuriin. Jokainen kiinteistö oli myös velvollinen huolehtimaan oman tonttinsa kohdalta tienpientareiden niittämisestä.

Jokihaaran tiekunnan (epävirallisen ja virallisen) puheenjohtajina toimivat: Vilho Kinnunen (Immolantie 54), Ilmari Kostiainen (Immolantie 48), Sulo Varis (Immolantie 55), Otto Liimatainen (Ollilantie 11), Paavo Feirikki (Immolantie 28), Toivo Ekholm (Immolantie 52). Tiehoitokunnan koko olemassa oloajan sihteerinä toimi Teodor Suuronen (Ollilantie 37).

Kaiken kaikkiaan Jokihaaran tiehoitokuntaan liittyi aimo annos talkoohenkeä ja yhdessä tekemistä. Se merkitsi myös sitä, että kylän ihmiset tunsivat toisensa ja tiedettiin kuka asui missäkin talossa.

Muistiin merkitsi:
Paavo Feirikki
(asunut Immolantie 28:ssa vuodesta 1954)

KARHUSUONTIEN HOITOKUNTA
Karhusuontien tiekunnan vuosikokouksen 28.4.1971 mukaan hoitokunnan piiriin kuuluivat: Ahomäenkuja (1 kiinteistö), Hallatie (6 kiinteistöä), Jokipolku (8 kiinteistöä), Jokitie (27 kiinteistöä), Karhusuontie (45 kiinteistöä), Kastanjatie (11 kiinteistöä), Marjastajankuja (3 kiinteistöä), Marjatie (6 kiinteistöä), Onkikuja (2 kiinteistöä), Pamppulankuja (1 kiinteistö), Pohjanpellonkuja (3 kiinteistöä), Pohjanpellontie (12 kiinteistöä), Rasintie (2 kiinteistöä), Roineentie (2 kiinteistöä), Siimakuja (12 kiinteistöä), Simpukkakuja (5 kiinteistöä), Tuohikoivuntie (8 kiinteistöä), Uimarannantie (9 kiinteistöä).

Mielenkiintoisena seikkana voidaan todeta useat hoitokunnan alueella 70-luvulla ja jotkut vielä 80-luvullakin toimineet liikkeet, kuten esim. Agrumi Oy (Jokitie 18), Elannon kaupat (Karhusuontie 27 ja 88), Etelä-Suomen turkistehdas (Jokitie 26) ja Jokitien kauppa (Jokitie 30).

Yksikköhinnaksi vuodelle 1971 vahvistettiin tuolloin 2,50 mk. Yksiköintiperusteet olivat:
T            Tontti alle 2000 m2     1 yksikkö ylimenevältä osalta 1000 m2   1 ”
AH         Asuinhuoneisto                1 ”
TR         Traktori tai vastaava       10 ”
KA         Kuorma-auto                     10 ”
HA         Henkilöauto                      5 ”
MP         Moottoripyörä                  2 ”

Yksikköhinnat tarkistettiin vuosittain. Esimerkiksi vuodelle 1977 se oli 7 mk, vuodelle 1980  8,50 mk ja vuodelle 1985 13 mk. Vuonna 1984 tiekunnan tulot olivat yhteensä 28.000 mk, jossa oli mukana kaupungin avustus. Menojen jakauma oli: auraus ja hiekoitus 7.400 mk, suolaus ja höyläys 6.000 mk, sorastus 6.500 mk, hoito- ja valvontapalkkiot 2.900 mk.

1980-luvun alusta alkoi hoitokuntaan kuuluvien kiinteistöjen määrä vähitellen pienentyä. Syynä oli se, että tiehoitokunnan tehtävät siirtyivät Helsingin kaupungille, kuten tiehoitokunta oli esittänyt. Niinpä vuonna 1982 kaupungin hoitoon siirtyivät Hallatien kaikki kiinteistöt, Jokipolku 3, 5-13, Pohjanpellontie 9-18 ja Simpukkakujan kaikki kiinteistöt. Vuonna 1984 kaupungin hoitoon siirtyivät Marjastajankuja 1-8, Jokipolku, Onkikuja ja Jokitie.

Karhusuontien tiehoitokunnan alasajo alkoi vuonna 1985. Vuosikokouksessa 6.6.1985 oli läsnä vain 7 henkilöä, eikä tiehoitokuntaan löytynyt yhtään vapaaehtoista. Kokouksen puheenjohtaja esitti tällöin, että tien kunnosta vastaa juridisesti kukin tiehen rajoittuva kiinteistö. Käytännössä entinen puheenjohtaja tilasi kuitenkin kaupungilta tien tasauksen ja suolauksen vanhaan tapaan. Kiinteistöjen hoidettavaksi jäi käytännössä vain yllättäen syntyvät vauriot.

Osmo ja Kristiina Sipiläinen, Pohjanpellontie

Pohjanpellontie
Kuva yllä: Pohjanpellontie vuonna 1970. Rista Eeva SER, valokuvaaja. Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat.

Pohjanpellontie2
Kuva yllä: Pohjanpellontie kesäkuussa 2016. Tapaninvainion kaupunginosayhdistys.

2 thoughts on “Tiehoitokunnat

  1. Pohjois-Helsingin yksityistiet

    On jo kaksi hyvää kirjoitusta. Joistakin asioista minulla on hiukan poikkeava muistikuva, mutta onhan aikaa kulunut jo 30 vuotta. Minä olen tuo mainittu Karhusuontien hoitokunnan viimeinen puheenjohtaja.

    Muutimme Tapaninvainioon 1980-luvun alussa. Vuoden asumisen jälkeen minut usutettiin yksityistiehoitokunnan kokoukseen edustamaan asunto-osakeyhtiötämme. Perusteena oli varmaan koulutukseni. Tosin käytännön osaaminen minulta puuttui, mutta olihan meidät opetettu miettimään asioita itse. Niinpä menin ja tulin kotiin tiehoitokunnan puheenjohtajana.

    Historia on tärkeää tietää. Minulle jäi kuulopuheiden mukaan se käsitys, että Pohjois-Helsingin vesijohdot ja tiet olivat omakotiasukkaiden itsensä joukolla rakentamia, ainakin rahoittamia. Eli yksityisessä omistuksessa olevia rakenteita. Tuo ei tuntunut oikealta ja tasapuoliselta tavalta toimia. Kokouksissa sain tuosta jatkuvasti kuullakin, että miksi me maksamme tiemme itse, kun vieressä ajetaan samanlaisilla teillä, jotka ovat kaupungin hoidossa. Asiallehan piti tehdä jotain. Niinpä soittelin kaupungin puolesta yksityistieasioita hoitavalle aika usein. Sain kuulla, että asia on poliitikkojen käsissä. Sinne vaalitilaisuuksin änkesin sitten mukaan asioista valittamaan. On muuten ainoat vaalitilaisuudet, joihin olen osallistunut.

    Asiat hoidettiin niin, että kaikki normaalit työt tilatiin kaupungilta. Lumenauraus hoidettiin tarpeen mukaan koko talven, mutta tietenkin omat kadut ensin. Lanaukset sorastukset ja hiekotukset sekä suolaukset oli tilattava joka kerta erikseen. Eihän se iso homma ollut. Mutta olennaista oli se, että vastuu oli tiekunnalla ja maksut myös. Valvontaa oli tehtävä eli kierrettävä riittävän usein katsomassa, missä kunnossa paikat ovat. Onneksi tuolloin liukastuneet eivät olleet ensimmäisenä soittamassa juristille. Haukkuja kyllä tuli, mutta ei yhtään oikeusjuttua. Toimintaa valvoi sekä kaupunki että valtio. Valtio antoi avustusta ja siksi sillä oli myös valvontaoikeus. Ei mennyt nuo valvontakäynnit aina ihan putkeen. Valtio vaati mm. kerran yhden omakotitalon pensasaitaa kaadettavaksi, koska se häiritsi näkyvyyttä. Ei kelvannut ehdotukseni stop-merkistä. Kävin jututtamassa asukasta ja totesimme, että tulee karmeaa jälkeä, jos aitaa kaadetaan noin 10 metriä. Sovittiin, että ei kaadeta, mutta nirhastaan kulmasta vähän, jotta voidaan sanoa, että on reagoitu. Ennen seuraavaa valvontakäyntiä kaupunki rakensi liittymään puomin estämään ajon. Oli kaavan mukainen ratkaisu. Tuo pensasaita on edelleen upea näky.

    Lakiakin piti lukea. Rakennuslaissa oli pykälä, että kaupunki on velvollinen rakentamaan kadun, jos sen varren tonteista on yli puolet rakennettu asemakaavan mukaan. Niinpä sitten hoitokunnan toimesta kävimme mittailemassa kortteli kerrallaan, kuten lain määritelmä oli. Löytyi monta korttelia, jotka oli rakennettu riittävästi asemakaavan mukaan. Lisäksi koko ajan rakennettiin lisää. Mehän päätimme esittää tiekunnan kokouksessa, että erotetaan tiekunnasta kaikki ne kiinteistöt, joiden osalta kaupungilla on kadunrakentamisvelvollisuus. Eihän se nyt ihan läpihuutojuttu ollut. Erotetut pelkäsivät, että hoitaako kaupunki heidän kohtansa ja naapurit taas ihmettelivät, miksi heidän pitää maksaa hoitomaksu, mutta naapurin ei. Ajatus kuitenkin keskustelun jälkeen hyväskyttiin ja näin päätettiin.

    Sitten vain kirje kaupungille, että tiekunnasta on erotettu seuraavat kiinteistöt, koska korttelit on toteutettu asemakaavan mukaan ja kaupungilla on kadunpitovelvollisuus. Tulihan sieltä soitto, että näin ei voi tehdä. Vastakysymys oli, että eikö laki koske Helsinkiä? Varsinainen tienpito jatkui kuten ennenkin, mutta kyllä laskussa huomasi, että osa oli otettu kaupungin hoitoon. Seuraava kirje olikin sitten se, että mitä järkeä on siinä, että esim. Jokitiellä vaihtuu tievastuu noin 30 metrin välein. Muutamaa viikkoa myöhemmin tuli kirje, että Pohjois-Helsingin kaikki yksityistiet on otettu kaupungin hoitoon.

    Oletan, että ao lautakunnan puheenjohtajalla oli osansa asiassa.

    Heikki Block, Karhusuontien hoitokunnan entinen puheenjohtaja.

    Tykkää

    • Hei,
      kiitos. Ja tervetuloa Tapaninvainion kaupunginosayhdistyksen hissaryhmän porukkaan! Parh terv Hannu

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s